Helsingin Arabianrannassa kultaseppämestari Tarkkasella suunniteltu ja käsin valmistettu kultaa ja timantteja yhdistävä uniikki Respect-riipus luovutettiin perjantaina 50 Centille Tampereen Blockfesteillä. Tapaamisen onnistumiseen vaikutti Robert Tarkkasen TikTok-videon saavuttama suosio korun synnystä.
Korun tarina alkaa yli kymmenen vuoden takaa, jolloin Mika ja Robert Tarkkanen tapasivat ensimmäisen kerran 50 Centin silloisen Hartwall Areenan takahuoneessa. Siinä vaiheessa Mika Tarkkanen oli fanittanut räppäriä jo pidempään ja hänen poikansa Robert pääsi alle 10-vuotiaana ensimmäistä kertaa artistin konserttiin.
- Window Shopper oli siihen aikaan kova hitti ja siitä kumpusi ainakin minulle ajatus siitä, että me kaikki haluamme tulla kuulluksi ja olla arvostettuja, Mika Tarkkanen kertoo.
Tästä lähti liikkeelle Respect-riipuksen suunnittelu. Itse korusta löytyy stilisoitu R-kirjain, jonka keskellä kulkee kultainen elämänlankaa kuvastava tanko. Se kertoo siitä, että vaikka tie mutkittelee, elämä aina kantaa. Riipuksen rungon materiaaleiksi valikoitui sekä valko- että keltakulta ja siihen istutettiin 0.50 ct briljanttihiottuja timantteja sekä yksi sininen safiiri.
Riipus oli tarkoitus luovuttaa räppärille jo tuolloin, mutta aikataulusyistä tämä ei onnistunut. Itse koru kuitenkin pidettiin Tarkkasella säilytyksessä ja siitä itsessään muodostui elävä legenda Tarkkasen tarinoissa.
Uusi yhteys 50 Centiin - TikTokin voima testiin
Kun tieto 50 Centin tulemisesta Tampereen Blockfestiin varmistui, Tarkkaset päättivät, että nyt tarinan on aika saada arvoisensa päätös. Koska kyseessä oli jo legenda, piti artistin lähestymiselle miettiä uusi tapa. Robert Tarkkanen päätyi testaamaan TikTokin tehoa.
- Olen ollut itse aktiivinen TikTokissa noin vuoden verran ja tällä hetkellä minulla on yli 11.000 seuraajaa. Päätimme valjastaa tämän verkoston ja samalla testata, miten saisimme levitettyä tietoa mahdollisimman laajasti, Robert kertoo.
TikTokissa kerrottiin korusta ja samalla haastettiin yhteisö jakamaan ja tägäämään sekä 50 Cent että Blockfest. Julkaisu sai nopeasti yli 400.000 katselukertaa, tuhansia jakoja ja kommentteja. Ja näin myös yhteyden tapahtuman järjestäjään.
- 50 Centiltä saatu vastaus kysymykseen, olisiko hän kiinnostunut korusta ja tapaamista oli aivan mahtavasti ja yksinkertaisesti tekstiviesti "Yes". Se sitten tarkoitti, että bäkkäri kutsuu taas, Robert kuvailee.
Koru 50 Centille ennen keikkaa
Tampereen illan jo hämärtyessä Tarkkaset tapasivat 50 Centin kiertuemanagerin, jolle koru luovutettiin. Tästä koru matkaa räppärille paketissa, jossa kerrottiin korun taustatarina aitoustodistuksen kera.
Robertin videon löydät tämän linkin takaa: